Helsingin JYRY melojat

Melontakurssilaisille

Kurssi jakaantuu usealle päivälle. Se voidaan tehdä kahdessa päivässä viikonloppukurssina tai kolmena - neljänä iltana. Kurssi kestää kokonaisuudessaan noin 10 tuntia ja hyväksyttävän suorituksen edellytyksenä on läsnäolo. Kurssipäivät ja ajat ovat kalenterissa.

Kurssin alussa tutustumme melontaan, varusteisiin ja kajakkeihin mm. kuivaharjoittelun merkeissä.
Tämän jälkeen pääsemme tositoimiin tutustumalla melontaan Vantaanjoella. Meloessa paikalla on vähintään 2 vetäjää, takaamassa kurssilaisten melontaturvallisuuden.

Kurssin päättää pienimuotoinen retki (n. 10km) Vantaanjoella. Otamme huomioon jokaisen taidot ja jaksamisen, joten retkeä ei tarvitse "pelätä". Retken puolivälissä pidämme tauon, jolloin voi nauttia retkieväitä.

Kurssiin kuuluu kajakin kaatuminen ja avustettu kajakkiin nousu vedestä. Huomioikaa myös, että sosiaalitilat ovat vaatimattomat. Vajalla on pieni pukuhuone vaatteiden vaihtoon ja puucee, muttei esimerkiksi suihkuja. Ne riittävät märkien vaatteiden vaihtoon.

VARUSTEET kurssille:

- Normaalit ulkoiluvaatteet (vedenpitävä takki, jos sataa)
- Ulkoilukengät (mielellään matalapohjaiset, jotta melonta olisi mahdollisimman mukavaa, esim. juoksulenkkarit eivät ole kaikkein parhaimmat kajakissa. Tennarit on todettu ihan hyviksi tai jos sinulta löytyy esim. avantouintitossuja)
- VAIHTOVAATTEET (vaikka et kuvittele kaatuvasi, niin meloessa kastuu muutenkin)
- Juotavaa (esim. vesipullo)

Kurssin jälkeen on mahdollista liittyä seuraan, jolloin saa seuran kaluston käyttöoikeuden ja on tervetullut kesällä kerran kuussa järjestettäviin helppoihin melontaretkiin ja muihin yhteistapahtumiin Vantaanjoella ja Helsingin edustalla.